Siirry pääsisältöön

Tarina taidetuokiosta

Marta Swensson, Omenankukka-asetelma, 1989, öljy, Järvenpään kaupungin taidekokoelma. Kuva: Järvenpään taidemuseo

Vuosi oli 2019, kun lähdimme Järvenpäässä sijaitsevaan Vaahterakotiin. Meitä oli kaksi kulttuuriluotsia paikalla ja menimme autollani mukanamme taulu ja aistimateriaalit. Paikalle saapui yhdeksän henkilöä kodin asukkaista sekä pari henkilökuntaan kuuluvaa. Esittelimme heille Järvenpään kaupungin taidekokoelmasta Martta Swenssonin öljyvärimaalauksen Omenakukka-asetelma vuodelta 1989.

Meillä oli mukana aistimateriaalia, kuten kehrättyä villa- ja pellavalankaa, villaa, erituntoisia käytettyjä maalaussiveltimiä, puristettu värituubi, shakkinappula kangaspussissa sekä pienissä valkoisissa paperipusseissa erilaisia siemeniä. Lisäksi meillä oli mukana ruusun, kardemumman ja omenan tuoksua purkeissa.

Tunnelma Vaahterakodissa oli lämmin ja odottava. Teimme asukkaille kysymyksiä, kuten mitä he näkevät taulussa? Sitten ensimmäiset innokkaat kertoivat näkevänsä rukin, shakkilaudan ja kukkia. Niille, jotka eivät sanoneet mitään, esitin kysymyksen suoraan. Heti alkoi puhe luistaa ja jokainen sai vuorollaan kertoa mitä näkevät taulussa. Sitten kysyin, onko heillä kellään ollut omaa rukkia? Aika monella oli ollut tai sitten oli mummon rukki, joista he kertoivan pienen tarinan. Kun kysyin omenapuista, niin lähes kaikilla oli muisteluita omenankukista keväällä ja niiden tuoksusta. He näkivät maalauksessa myös tauluja seinällä sekä pöydän.

Laitoimme aistimateriaalit kiertämään ja kyselimme samalla ovatko villat tuttuja. Juttu alkoi luistamaan ja asukkaat saivat haistella villoja. Kysyin, onko heillä kellään ollut omia lampaita ja kahdella oli ollut. Toisella enemmän kuin toisella. Siitä lähti kiva keskustelu heidän ja meidän muiden välillä. Muutkin kyselivät heiltä lampaista ja kertoivat omia kokemuksiaan. Huomasi selvästi, että asukkaat kiinnostuvat tuoksuista todella paljon. Oikeita vastauksia tuli kuhunkin tuoksuun ja samalla muisteluita.

Aistimateriaaleja Marta Swenssonin taideteokseen osana Kulttuuri kyläilee -taidepakettia. Kuva: Krista Maarajärvi.

Paikalla oli vain kaksi miesasiakasta, joista toinen ei puhunut juuri mitään, vaan tuijotti kaukaisuuteen. Menin hänen luokseen ja sivelin pensselillä kättä. Hän nosti päätään ja katsoi kysyvästi. Kysyin häneltä, että mitä hän näkee osoittamassani taulussa. Hän käänsi hitaasti päänsä tauluun ja sanoi, että siinä on shakkipeli. Selvästi silmiin tuli eloa. Annoin hänen vielä haistaa purkkien tuoksua kädestäni. Hän nyökkäili, eikä sanonut mitään, mutta oli selvästi kiinnostunut.

Olimme paikalla lähes puolitoista tuntia, vaikka tarkoitus oli vetää taidetuokio tunnissa läpi. Tilaisuuden päätyttyä, henkilökunta oli ihan innoissaan. He halusivat, että tulisimme uudelleen pian. Yhteenvetona voi sanoa, että koko seurue piristyi suunnattomasti ja alkoi keskustella toistensa ja henkilökunnan kanssa. Tämä oli minulle ensimmäinen käynti tällaisessa tilaisuudessa, mutta jatkoa seurasi.

Seuraavaksi kävimme Myllytien toimintakeskuksessa mukanamme sama taulu ja aistimateriaalit kuin edellisellä kerralla. Tällä kertaa mukana oli 25 henkilöä, jotka asuvat kotona, mutta käyvät toimintakeskuksen tilaisuuksissa. Toimimme saman konseptin mukaisesti, esittelimme taulun ja aistimateriaalit sekä teimme kysymyksiä. Seurue teki myös oma-aloitteisesti paljon kysymyksiä meille. Tunnelma taidetuokiossa oli mukava ja keskusteleva ja siitä jäi hyvä mieli kaikille.

Kirjoittanut: Kulttuuriluotsi Eija Sandberg 

 

Kulttuuriluotsitoiminta Järvenpäässä

Järvenpäässä alkoi kulttuuriluotsitoiminta vuonna 2013 ja sitä koordinoi paikallinen kansalaisjärjestö Setlementti Louhela, joka on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton yleishyödyllinen yhdistys. Louhelassa luodaan osallistumisen mahdollisuuksia ja mahdollistetaan yhteisöllisyyden kehittymistä. Setlementti Louhelan vapaaehtoisrekisterissä on toimintaan koulutettuja kulttuuriluotseja 40 henkilöä. Kulttuuriluotsin voi tilata seuraksi tai saattajaksi erilaisiin kulttuurikohteisiin ja -tapahtumiin, kuten taidenäyttelyyn, museoon, teatteriin, kirjastoon, konserttiin tai vaikka elokuviin.

Lisäksi kulttuuriluotsin voi tilata kyläilemään kulttuurin kanssa. Kulttuuri kyläilee- toimintaa toteutetaan yhteistyössä Järvenpään taidemuseon kanssa, jolta voi lainata erilaisia taidepaketteja, jotka sisältävät taideteoksen, teostiedot sekä teemaan liittyvän aistimateriaalin. Monipuolisen taidepaketin tavoitteena on aktivoida aisteja ja herättää keskustelua muistojen kautta. Kyläilytoiminnalla halutaan helpottaa kotona asuvien ikäihmisten pääsyä kulttuurin ääreen, mikä edistää hyvinvointia ja osallisuutta sekä tuo merkityksellisiä elämyksiä. Kuvataiteen lisäksi on saatavilla viulistin tarjoama kotikonsertti, josta voi nauttia vaikka omalta parvekkeelta.

Kulttuuri kyläilee- toiminnasta voi saada myös viulistin esiintymään. 
Kuva: Setlementti Louhela

Kulttuuri kyläilee -hanke on ollut ehdolla vuoden 2019 museopedagogiseksi teoksi ja hankkeesta on tehty myös tutkimuksia ja lehtiartikkeleita:

Anu Keränen: ”Et voi olla näin hienoo, et kotiin tullaan minuu kattoo ja tuodaan joku taulu.” Kulttuuri kyläilee -hankkeen asiakaskokemuksia. Opinnäytetyö 2019.

https://www.hs.fi/kaupunki/jarvenpaa/art-2000005995884.html


Kirjoittanut: Pipsa Niemi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Virkistäytymistä, nuuskimista ja vertaiskokemuksia

Tampereen luotsit kävivät elokuussa vierailulla virkistäytymässä ja nuuskimassa uusia luotsausmalleja Jyväskylässä. Lue Riitta Vesannon kuvaus siitä, mitä mielenkiintoista matkan aikana tapahtui. Bussillinen meitä tamperelaisia kulttuuri- ja liikuntaluotseja vietti mieleenpainuvan, kauniin elokuisen päivän 23.8. Jyväskylässä paikallisten luotsien isännöiminä. Oli hienoa päästä itsekin luotsina luotsattaviksi! Matkalla pysähdyimme Korpilahdella, jossa pääsimme mukaan jo heti bussissa hauskalle aikamatkalle entisen Korpilahden elämään. Jokunen uskaltautui kirkolle johtavalle ”synninpolullekin”. Joimme kahvit satamassa ja kävimme Höyry-gallerian näyttelyissä. Höyry-galleria Korpilahdella. Päivä Jyväskylän Seminaarimäellä alkoi museokeskus Soihdussa, jossa Tiedemuseon museotoimintojen päällikkö Pirjo Vuorinen kertoi meille museosta ja Jyväskylän yliopiston nykyhetkestä upeassa Tissarin taidekokoelmahuoneessa.  Tissarin taidekokoelmahuoneessa Näyttelykeskus Soihdussa. Jakaannuimme kolmeen r

Piski - uteliaan kuljeskelijan matka kulttuuriluotsitoiminnan symboliksi

Kulttuuriluotsitoiminta sai vuonna 2018 uuden symbolin, kun taiteilija Outi Markkanen lahjoitti teoksissaan esiintyvän uteliaan koirahahmon, Piskin, kulttuuriluotsitoiminnan valtakunnallisen verkoston käyttöön. Piski-hahmo ilmestyi taiteilija Outi Markkasen (s.1951) teoksiin vuonna 1997. Taiteilija oli löytänyt koirahahmon luonnoskansiostaan ja innostui kehittämään sitä edelleen. Syytä sille, miksi Piski oli alun perin paperille luonnosteltu, ei Outi Markkanen osaa tarkemmin selittää. Ensimmäinen Piski-aiheinen teos oli linokaiverrus, jossa Piski puhalsi suustaan sydämenmuotoisen kuplan. Maailmaan eksyneen oloisesta hahmosta kehkeytyi vapaa kuljeksija, jota Outi Markkanen alkoi sijoittaa erilaisiin ympäristöihin. Ensimmäisen Piski-sarjan nimi Erään koiran tutkimuksia on lainattu Outi Markkasen lempikirjailijan Frans Kafkan novellilta. Taiteilijan mukaan nimi korostaa ”sen maailman absurdiutta”, jota Piski tarkastelee. Piski on seikkaillut Erään koiran tutkimuksia -sarjan l

Karkkilassa kulttuurikaveritoiminta on yksi tapa parantaa kuntalaisten osallistumismahdollisuuksia

Karkkilassa kulttuurikaveritoimintaa kehitetään Kaikukortti- ja Elämyspolku-toiminnan rinnalla edistämään vapaa-ajanviettomahdollisuuksien saavutettavuutta. Kulttuurikaverikoulutus on avannut myös vapaaehtoisten silmiä vanhan tehdaskaupungin monipuoliselle kulttuuritarjonnalle .  9000 asukkaan vanhassa tehdaskaupungissa Karkkilassa on aktiivinen kulttuurielämä. On luontevaa, että Suomen eturivin elokuva-alan ammattilaisten Aki Kaurismäen ja Aleksi Salmenperän asuinkunnassa on aktiivinen elokuvakerho Kino Iglu. Sen sijaan erityislaatuinen yhteistyömalli on, että kerhon toimintaa pyöritetään yhteistyössä muun muassa etsivän nuorisotyön kanssa. Kokeilukulttuuri, sitkeys ja ennakkoluulottomuus kuvaavatkin hyvin kunnan kulttuurielämää.   Kino Iglu voisi olla Karkkilassa yksi luonteva kulttuurikaverikohde. Kaupungissa toimii myös paljon yhdistyksiä ja muita yksityisiä palveluntarjoajia, ja niiden ohella kaupungin omista palveluista löytyy kulttuurikohteita esimerkiksi kir