Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2018.

Vertaistuki ja ammattilaisten sitoutuminen edellytyksenä kulttuuriluotsitoiminnan onnistumiselle - kuulumisia luotsityöpajoista

Marraskuussa käynnistyneen kulttuuriluotsitoiminnan valtakunnallisen kehittämishankkeen tavoitteena on jakaa hyviä käytäntöjä sekä edistää toiminnan aloittamista kunnissa. Toiminnan onnistumisen kannalta on tärkeää kuulla vapaaehtoisia ja heidän kokemuksiaan toiminnan järjestämisestä ja tukemisesta. Ennen hankkeen käynnistymistä lokakuussa 2018 tamperelaisille kulttuuri-, liikunta- ja ympäristöluotseille järjestettiin työpaja, jossa he pääsivät pienryhmissä keskustelemaan siitä mikä on helpottanut heidän toimintaansa luotseina ja toisaalta mikä on vaikeuttanut luotsina toimimista. Marraskuussa samoja kysymyksiä kysyttiin Jyväskylän kulttuuriluotsitapaamisessa. Tampereen tilaisuuteen osallistui 40 osallistujaa. Jyväskylän tilaisuuteen osallistui 20 vapaaehtoista. Tampereella luotsit pohtivat vastauksia kysymyksiin kymmenessä pienryhmässä. Jyväskylässä ryhmiä oli neljä. Keskusteluiden päätteeksi ryhmien vastaukset käytiin läpi yhteisesti ja vapaaehtoisilla oli mahdollisuus tä