Siirry pääsisältöön

Kouvola-kaverit mahdollistavat monenlaisia elämyksiä


Kouvolassa järjestettiin ensimmäinen kulttuurikaverikoulutus vuonna 2014. Toiminta käynnistyi Kouvolan kaupungin yhteisöpalveluissa kokeilumuotoisena ja sen tavoitteena oli edistää ikäihmisten pääsyä kulttuuritoiminnan pariin. 

Myöhemmin toiminta kuitenkin laajeni kulttuurin lisäksi muihinkin sisältöihin ja uusiin kohderyhmiin. Nykyisin Kouvola-kaveritoimintaa organisoi kaupungin yhteisöpalvelut ja kaveria voi pyytää mukaansa kuka tahansa yli 18-vuotias kaupunkilainen, joka kaipaa kaveria lähteäkseen erilaisiin tapahtumiin.

Vierailukohteina on esimerkiksi teattereita, museoita, musiikkikohteita, elokuvateattereita,kirjasto sekä urheiluseuroja ja -tapahtumia. Tällä hetkellä toiminnassa on mukana 9 aktiivista Kouvola-kaveria, jotka avustavat kaikenlaisia ihmisiä, pääosin ikäihmisiä, eri kohteisiin. Kouvolan kaupunki on antanut perintörahastosta avustusta toimintaan, jotta ihmiset ovat päässeet tilaisuuksiin edullisilla lipuilla, mikä lisää kulttuuripalveluiden saavutettavuutta. 


"Vapaaehtoisena voi tarjota elämyksiä, joita ihminen ei muuten saisi"

Yksi ensimmäisiä kulttuurikaverikoulutuksen saaneita on Karo Halme, joka lähti mukaan toimintaan, koska oli kiinnostunut kulttuurisesta vapaaehtoistyöstä, erityisesti teatterista ja musiikista. Hän on vuosien varrella toiminut Kouvola-kaverina hyvin monenlaisille ihmisille ja ryhmille, mutta enimmäkseen asiakkaana on ollut vanhempia henkilöitä. Vierailukohteet ovat myös vaihdelleet kulttuurista urheiluun ja jokainen kokemus on ollut omanlaisensa.

Säännöllisenä toimintana Karo on pitänyt viikoittain paikallisessa palvelukeskuksessa Arvontalossa bingoa ja on ollut erittäin odotettu ja pidetty vieras. Ulkopuoliset vierailijat ja tapahtumien järjestävät tuovatkin palvelutaloihin kaivattua toimintaa ja uusia ajatuksia. Arvontalo on alun perin sotaveteraaneille rakennettu palvelutalo, jossa keski-ikä on tällä hetkellä 89 vuotta. Karo on lisäksi osallistunut Kouvola-kaveritoiminnan esittelyyn erilaisissa tapahtumissa, kirjastossa ja kulttuuritalossa. Vapaaehtoiset ovat tavanneet myös toisiaan säännöllisesti esimerkiksi vierailukohteiden esittelyissä ja muissa tapaamisissa.

Parasta vapaaehtoisena toimimisessa on Karon mielestä ennen kaikkea tyytyväiset asiakkaat, jotka saavat käynnistä jotain sellaista, jota eivät muuten saisi ja ovat innoissaan uusista kokemuksista. Bingon pitämisessä parasta on se, että voi tarjota jotain säännöllistä ohjelmaa, jota vanhukset odottavat innolla. Vuosien aikana Karolla on ollut paljon merkityksellisiä hetkiä ja tilanteita, mutta kaksi niistä on jäänyt mieleen erityisen hyvin. Ensimmäinen oli vuonna 2019, kun hän oli pitämässä Arvontalolla joulubingoa. Palkinnot olivat juhlavia, kuten konjakkipullo, ja tarjolla oli piparia ja muita jouluherkkuja. Tunnelma oli erityisen mukava ja mieleenpainuva. 

Toinen tilanne jäi mieleen samalta vuodelta, jolloin Kouvolan kaupunki tarjosi ikäihmisille alennettuja pääsylippuja teatteriin. Karo oli vapaaehtoisena avustamassa ryhmää Anu Pentikistä kertovaan näytökseen ja kuuli yhdeltä osallistujista, ettei hän ole päässyt käymään yli neljäänkymmeneen vuoteen teatterissa. Tämä on osoitus siitä, miten valtava merkitys yksilöille voi olla sillä, että annetaan mahdollisuuksia ja avustetaan kulttuurin pariin.

Kuusankoskitalolla järjestetään paljon erilaisia kulttuuritapahtumia. Kuva: Anni Vartola/ Wikimedia Commons

Haasteita Kouvola-kaveritoiminnalle on aiheuttanut asiakkaiden tavoittaminen sekä kulttuurialan resurssien väheneminen. Kouvolan kaupungin ikärakenne on kokenut muutoksen paperiteollisuuden alasajon ja työikäisten muuttoliikkeen myötä. Kaupungissa on lisäksi suuret välimatkat eri kaupunginosien välillä ja ihmisten pääsy tapahtumiin voi olla haastavaa. Kouvola-kaveritoiminnalle on siis suuri tarve kaupungin kulttuuri- ja tapahtumakenttää elävöittämässä, saavutettavuuden lisäämisessä sekä ikäihmisten osallisuuden parantamisessa. Haasteista huolimatta Karo katsoo positiivisesti tulevaisuuteen ja vapaaehtoistoiminnan jatkumiseen. Jos tällä hetkellä tilanne sallisi ja välityksestä tulisi pyyntöä, Karo lähtisi ilomielin Kouvola-kaverina hyvään teatteriesitykseen, konserttiin, urheiluotteluun tai elokuviin.


Lue lisää Kouvola-kavereista:

https://www.kouvola.fi/vapaa-aika/yhdistystoiminta/vapaaehtoistoiminta/kouvola-kaveri/


Kirjoittanut: Pipsa Niemi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Virkistäytymistä, nuuskimista ja vertaiskokemuksia

Tampereen luotsit kävivät elokuussa vierailulla virkistäytymässä ja nuuskimassa uusia luotsausmalleja Jyväskylässä. Lue Riitta Vesannon kuvaus siitä, mitä mielenkiintoista matkan aikana tapahtui. Bussillinen meitä tamperelaisia kulttuuri- ja liikuntaluotseja vietti mieleenpainuvan, kauniin elokuisen päivän 23.8. Jyväskylässä paikallisten luotsien isännöiminä. Oli hienoa päästä itsekin luotsina luotsattaviksi! Matkalla pysähdyimme Korpilahdella, jossa pääsimme mukaan jo heti bussissa hauskalle aikamatkalle entisen Korpilahden elämään. Jokunen uskaltautui kirkolle johtavalle ”synninpolullekin”. Joimme kahvit satamassa ja kävimme Höyry-gallerian näyttelyissä. Höyry-galleria Korpilahdella. Päivä Jyväskylän Seminaarimäellä alkoi museokeskus Soihdussa, jossa Tiedemuseon museotoimintojen päällikkö Pirjo Vuorinen kertoi meille museosta ja Jyväskylän yliopiston nykyhetkestä upeassa Tissarin taidekokoelmahuoneessa.  Tissarin taidekokoelmahuoneessa Näyttelykeskus Soihdussa. Jakaannuimme kolmeen r

Piski - uteliaan kuljeskelijan matka kulttuuriluotsitoiminnan symboliksi

Kulttuuriluotsitoiminta sai vuonna 2018 uuden symbolin, kun taiteilija Outi Markkanen lahjoitti teoksissaan esiintyvän uteliaan koirahahmon, Piskin, kulttuuriluotsitoiminnan valtakunnallisen verkoston käyttöön. Piski-hahmo ilmestyi taiteilija Outi Markkasen (s.1951) teoksiin vuonna 1997. Taiteilija oli löytänyt koirahahmon luonnoskansiostaan ja innostui kehittämään sitä edelleen. Syytä sille, miksi Piski oli alun perin paperille luonnosteltu, ei Outi Markkanen osaa tarkemmin selittää. Ensimmäinen Piski-aiheinen teos oli linokaiverrus, jossa Piski puhalsi suustaan sydämenmuotoisen kuplan. Maailmaan eksyneen oloisesta hahmosta kehkeytyi vapaa kuljeksija, jota Outi Markkanen alkoi sijoittaa erilaisiin ympäristöihin. Ensimmäisen Piski-sarjan nimi Erään koiran tutkimuksia on lainattu Outi Markkasen lempikirjailijan Frans Kafkan novellilta. Taiteilijan mukaan nimi korostaa ”sen maailman absurdiutta”, jota Piski tarkastelee. Piski on seikkaillut Erään koiran tutkimuksia -sarjan l

Karkkilassa kulttuurikaveritoiminta on yksi tapa parantaa kuntalaisten osallistumismahdollisuuksia

Karkkilassa kulttuurikaveritoimintaa kehitetään Kaikukortti- ja Elämyspolku-toiminnan rinnalla edistämään vapaa-ajanviettomahdollisuuksien saavutettavuutta. Kulttuurikaverikoulutus on avannut myös vapaaehtoisten silmiä vanhan tehdaskaupungin monipuoliselle kulttuuritarjonnalle .  9000 asukkaan vanhassa tehdaskaupungissa Karkkilassa on aktiivinen kulttuurielämä. On luontevaa, että Suomen eturivin elokuva-alan ammattilaisten Aki Kaurismäen ja Aleksi Salmenperän asuinkunnassa on aktiivinen elokuvakerho Kino Iglu. Sen sijaan erityislaatuinen yhteistyömalli on, että kerhon toimintaa pyöritetään yhteistyössä muun muassa etsivän nuorisotyön kanssa. Kokeilukulttuuri, sitkeys ja ennakkoluulottomuus kuvaavatkin hyvin kunnan kulttuurielämää.   Kino Iglu voisi olla Karkkilassa yksi luonteva kulttuurikaverikohde. Kaupungissa toimii myös paljon yhdistyksiä ja muita yksityisiä palveluntarjoajia, ja niiden ohella kaupungin omista palveluista löytyy kulttuurikohteita esimerkiksi kir