Siirry pääsisältöön

Kulttuuriluotsitoiminta pääsi mukaan kansainväliseen Love in a Cold Climate: creative ageing in Finland- julkaisuun


Valtakunnallinen kulttuuriluotsitoiminta on päässyt upeasti esille The Baring Foundationin julkaisuun Love in a Cold Climate: creative ageing in Finland.

Julkaisuun on koottu esimerkkejä siitä, miten ikääntyvien ihmisten mahdollisuuksia luovalle toiminnalle on saatu parannettua Suomessa erilaisin keinoin. Julkaisun tavoitteena on tuoda esiin taiteen ja kulttuurin voima ikääntyvän itsemääräämisoikeudessa ja luovassa itseilmaisussa. Tämä puolestaan ehkäisee yksinäisyyttä sekä parantaa fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia. Viime aikoina kulttuurin hyvinvointivaikutuksia on tutkittu laajemminkin ja koronapandemia nosti huolen etenkin ikäihmisten syrjäytymisestä. Love in a Cold Climate- julkaisu nostaakin esiin konkreettisia toimintamalleja ja niiden tutkittuja vaikutuksia, joiden avulla luovuus voidaan sisällyttää ikääntymiseen (creative ageing).

Kirjassa esitellään 18 erilaista hyvää käytäntöä, joista kulttuuriluotsitoiminta on yksi. Se nostaa esiin yhteisöllisen ja vapaaehtoistuuteen perustuvan lähestymistavan ikääntyvien kulttuurisen hyvinvoinnin lisäämisessä. Kulttuuriluotsitoiminnan otsikko Let´s go together – mennään yhdessä, kiteyttääkin toiminnan ajatuksen siitä, miten luotsi ja luotsattava jakavat kulttuurikokemuksia yhdessä ja miten luotsin tehtävä on tarjota tukea lähtemiseen. Lisäksi kulttuuriluotsi voi tuoda kulttuurielämyksiä ihmisten luokse, jolloin toimitaan hyvinkin paljon ikääntyvien kulttuuripalveluiden saavutettavuuden parantamiseksi. Jyväskylän ja Tampereen kulttuuriluotsikoordinaattorit Hanne Laitinen ja Pilvi Nissilä kertovat artikkelissa toiminnan perusajatuksen lisäksi vapaaehtoisten merkityksestä, toiminnan vaikuttavuudesta sekä tulevaisuuden näkymistä. 



Julkaisu on luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa: 

https://cdn.baringfoundation.org.uk/wp-content/uploads/BF_Creative-ageing-Finland_WEB.pdf



Kirjoittanut: Pipsa Niemi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Virkistäytymistä, nuuskimista ja vertaiskokemuksia

Tampereen luotsit kävivät elokuussa vierailulla virkistäytymässä ja nuuskimassa uusia luotsausmalleja Jyväskylässä. Lue Riitta Vesannon kuvaus siitä, mitä mielenkiintoista matkan aikana tapahtui. Bussillinen meitä tamperelaisia kulttuuri- ja liikuntaluotseja vietti mieleenpainuvan, kauniin elokuisen päivän 23.8. Jyväskylässä paikallisten luotsien isännöiminä. Oli hienoa päästä itsekin luotsina luotsattaviksi! Matkalla pysähdyimme Korpilahdella, jossa pääsimme mukaan jo heti bussissa hauskalle aikamatkalle entisen Korpilahden elämään. Jokunen uskaltautui kirkolle johtavalle ”synninpolullekin”. Joimme kahvit satamassa ja kävimme Höyry-gallerian näyttelyissä. Höyry-galleria Korpilahdella. Päivä Jyväskylän Seminaarimäellä alkoi museokeskus Soihdussa, jossa Tiedemuseon museotoimintojen päällikkö Pirjo Vuorinen kertoi meille museosta ja Jyväskylän yliopiston nykyhetkestä upeassa Tissarin taidekokoelmahuoneessa.  Tissarin taidekokoelmahuoneessa Näyttelykeskus Soihdussa. Jakaannuimme kolmeen r

Piski - uteliaan kuljeskelijan matka kulttuuriluotsitoiminnan symboliksi

Kulttuuriluotsitoiminta sai vuonna 2018 uuden symbolin, kun taiteilija Outi Markkanen lahjoitti teoksissaan esiintyvän uteliaan koirahahmon, Piskin, kulttuuriluotsitoiminnan valtakunnallisen verkoston käyttöön. Piski-hahmo ilmestyi taiteilija Outi Markkasen (s.1951) teoksiin vuonna 1997. Taiteilija oli löytänyt koirahahmon luonnoskansiostaan ja innostui kehittämään sitä edelleen. Syytä sille, miksi Piski oli alun perin paperille luonnosteltu, ei Outi Markkanen osaa tarkemmin selittää. Ensimmäinen Piski-aiheinen teos oli linokaiverrus, jossa Piski puhalsi suustaan sydämenmuotoisen kuplan. Maailmaan eksyneen oloisesta hahmosta kehkeytyi vapaa kuljeksija, jota Outi Markkanen alkoi sijoittaa erilaisiin ympäristöihin. Ensimmäisen Piski-sarjan nimi Erään koiran tutkimuksia on lainattu Outi Markkasen lempikirjailijan Frans Kafkan novellilta. Taiteilijan mukaan nimi korostaa ”sen maailman absurdiutta”, jota Piski tarkastelee. Piski on seikkaillut Erään koiran tutkimuksia -sarjan l

Karkkilassa kulttuurikaveritoiminta on yksi tapa parantaa kuntalaisten osallistumismahdollisuuksia

Karkkilassa kulttuurikaveritoimintaa kehitetään Kaikukortti- ja Elämyspolku-toiminnan rinnalla edistämään vapaa-ajanviettomahdollisuuksien saavutettavuutta. Kulttuurikaverikoulutus on avannut myös vapaaehtoisten silmiä vanhan tehdaskaupungin monipuoliselle kulttuuritarjonnalle .  9000 asukkaan vanhassa tehdaskaupungissa Karkkilassa on aktiivinen kulttuurielämä. On luontevaa, että Suomen eturivin elokuva-alan ammattilaisten Aki Kaurismäen ja Aleksi Salmenperän asuinkunnassa on aktiivinen elokuvakerho Kino Iglu. Sen sijaan erityislaatuinen yhteistyömalli on, että kerhon toimintaa pyöritetään yhteistyössä muun muassa etsivän nuorisotyön kanssa. Kokeilukulttuuri, sitkeys ja ennakkoluulottomuus kuvaavatkin hyvin kunnan kulttuurielämää.   Kino Iglu voisi olla Karkkilassa yksi luonteva kulttuurikaverikohde. Kaupungissa toimii myös paljon yhdistyksiä ja muita yksityisiä palveluntarjoajia, ja niiden ohella kaupungin omista palveluista löytyy kulttuurikohteita esimerkiksi kir