”Jos miettii näitä luotsauksia, ne on niin antoisia tilanteita, ne on korvaamattomia eikä millään tavalla rahallisesti mitattavia. Ja jos ei sitä tunnetta oo, että se on itselle ja sille toiselle merkityksellinen, niin ei sitä sillon haluu tehä.”
Loppukesästä 2021 kaksi ryhmää, yhteensä kahdeksan jyväskyläläistä kulttuuriluotsia, kokoontui muistelemaan luotsauskokemuksiaan. Yhdessä muistelu on siinä mielessä hedelmällistä ja hauskaa, että muiden muistot herättävät omia, osin unohduksissa olevia muistoja. Vaikka muistelemassa oli pienehkö ja eri pituisen kokemuksen omaava joukko luotseja, aineistosta saa monipuolisen kuvan siitä, mitä vapaaehtoisena luotsina toimiminen on tuonut elämään tai mitä luotsi on oppinut kohteestaan tai luotsattavalta.
”Mutta just se, että tapaa niin mielenkiintosia ihmisiä ja syntyy semmosia mukavia keskusteluja. Että mä oon kovasti nauttinu tästä.”
Pohdittiin myös sitä, miten luotsitoiminta sijoittuu kaupungin kulttuurielämään, ja sitä miten tärkeää on tehdä yhteistyötä erilaisten kulttuurilaitosten kanssa. Tottakai kerrottiin myös muistoja luotsauksista eri kohteissa: museioissa, päiväkeskuksissa muistelusalkun kanssa, teatterissa, konsertissa ja perjantaiporinassa.
”Se on hauskaa, kun ajattelee, et kun menee samaan museoon, niin joka kerta on erilainen se luotsaus. Se riippuu siitä...sehän on vastavuorosta, kommunikaatiota koko homma. Niin, että minkälainen ryhmä on.”
Kulttuuriluotsit ovat olleet mukana projekteissa, joko kulttuurilaitoksen tai omasta aloitteestaan, kuten järjestämässä kotitalousopetuksesta kertovaa Maija keittää -näyttelyä yhdessä Jyväskylän yliopiston tiedekeskuksen kanssa. Luotsauskokemuksia on monenlaisia lähtien kaverina toimimisesta kulttuurikohteessa aina oppaana toimimiseen asti. Jokainen luotsi toimii itselleen sopivimmalla tavalla, ja jokaisen luotsaus on tärkeä.
”Siel oli sitte pöydän ääressä tälleen ihan apaattisena istu yks pappa ja välillä se vähä nosti naamaansa. Sitte mä esittelin tätä miesten salkkua, ja täähän kertoo miesten erilaisista ammateista, töistä ja harrastuksista. Sit siellä on tämä, joka on ilmeisesti asemamiehen tai rautatieläisen merkinantoväline. Siellä se pappa heräs, että minä oon joskus ollu tietyömaalla, missä räjäyteltiin kallioita ja siellä minä sain olla näyttämässä tämmöstä merkkiä. Se heräs uuteen elämään se pappa sieltä pöydän äärestä.”
Yllä olevassa muistossa hyvä mieli syntyy siitä, että luotsi kokee herättävänsä apaattisena nuokkuneen papan eloon. Luotsi voi pystyä vaikuttamaan jonkin ryhmän edustajien käsityksiin museosta:
”Luotsasin nuorten ryhmää Taidemuseossa, osa heistä oli ensimmäistä kertaa museokäynnillä. Tulimme lopuksi Oravien aarteet -näyttelyyn, joka esitti 1960 -luvun nelihenkisen perheen kotia. Pojat tunnistivat keittiön kaapistot ja innostuivat kertomaan, kuinka olivat joskus kesähommissa purkaneet sellaisia. Kun he olivat poistumassa kuulin yhden pojan sanovan: ’Ei tämä ihan kamalaa ollutkaan.’”
Luotsien muisteluissa kerrotaan monista erilaisista ihmisryhmistä luotsauksen kohteena. Yhtä hyvin luotsauksesta on saanut tukea tai virikettä erilaiset ja eri ikäisten ryhmät, erityistukea ikänsä tai muun syyn takia tarvitsevat ihmiset sekä sellaiset, joilla on vaikeuksia saada itsensä liikkeelle.
”Mä oon miettiny, mitä monet ihmiset tarvii. Se on nimenomaan vaan tukea. Se on et toimintakyky saattaa olla ihan hyvä mutta saattaa olla vaikka joku henkinen pieni este. Tai sitte saattaa toimintakyky olla huonompi, ja tarvitaan vähä enemmän sellasta fyysistä tukea. Mutta se että luotsi tarjoaa niin monenlaista tukea.”
Kokemusten kerääjänä sain virikettä ja oppia omiin luotsauksiin sekä monta rentouttavaa naurua. Uskon, että myös mukana olijat saivat kokemusten jakamisesta itselleen vahvistusta ja iloa.
Ulla Kosonen
Jyväskyläläinen kulttuuriluotsi ja luotsien kertomusten kokoaja
Kommentit
Lähetä kommentti